Näin Vihreät päätyi kannattamaan kannabiksen laillistamista


Vihreät kannattaa kannabiksen laillistamista, eli sääntelyä ja verotusta. Minulla oli aika paljon tekemistä tämän asian kanssa.

Haluan kertoa tämän tarinan.

Ensiksi kerron kuitenkin lyhyesti, miksi tämä kanta on järkevä.

Sääntely on kestävin tapa reagoida kannabikseen

Kieltolain alla haitat lisääntyvät, koska:

- Käytetty kannabis vahvistuu, mikä mm. lisää terveyshaittoja

- Rikolliset tienaavat miljardeja

- Ei ole kannabiksen tuotannon tai laadun valvontaa

- Korruptio lisääntyy

- Poliisi hukkaa valtavasti resursseja

- Kannabiksen käyttö jatkuu ja kasvaa

Dekriminalisaatio, eli käyttörangaistusten poistaminen vähentää haittoja mm. koska:

- Rikosrekisterimerkinnät voivat aloittaa syrjäytymiskierteen

- Kannabiksen käyttö on yleistä kaikissa väestöryhmissä, mutta kiinnijääneet ovat useimmin nuoria, vähemmistöjä, huonompiosaisia tai sairaita

Dekriminalisaatiolla ei kuitenkaan yleensä pyritä ehkäisemään kannabiksen haittoja yhteiskunnalle, vaan sitä vaarallisempien laittomien päihteiden haittoja, kuten heroiinin.

Tässä tapauksessa se myös madaltaa kynnystä hakea apua.

Esim Oregonin osavaltiossa kannabis on päihteenä aikuisille laillinen ja sääntelyn alainen päihde ja laittomien päihteiden käytöstä kiinnijääminen johtaa avun tarpeen määrittelyyn tai sakkoon. Tämänkaltainen malli olisi arvioni mukaan nyt myös Vihreiden linjan mukainen.

Kannabiksen sääntelyn avulla voimme:

- Säännellä kannabiksen päästöjä ja muita ympäristövaikutuksia

- Toimeenpanna ikärajat

- Säännellä kannabiksen tuotantoa ja myyntiä

- Viedä järjestäytyneeltä rikollisuudelta miljardien tulot

- Luoda kymmeniä tuhansia työpaikkoja

- Säädellä kannabiksen pitoisuuksia

- Vähentää systemaattista rasismia

- Saada yli miljardin vuosittaiset verotulot


Dekriminalisaatiolla ei saavuteta mitään näistä, vaikka sekin pitää toteuttaa.

Nämä olivat ne syyt, jonka takia vihreiden puoluekokouksen enemmistö puolsi sääntelyä.

Jos haluat lukea enemmän tai nähdä lähteitä, niin tutustu puoluekokousaloitteemme kattaviin perusteluihin.

Nyt kerron tarinan, että miten sain Vihreät kannattamaan kannabiksen sääntelyä
(ja miten minua autettiin tässä tosi paljon).

Heräsin tähän asiaan vuonna 2013, kun Colorado laillisti kannabiksen. “Miksi? Miten?”, ajattelin silloin. Opin kieltolain rasistisesta historiasta ja siitä minkälaiseen epätasa-arvoon ja kärsimykseen se oli johtanut Pohjois-Amerikassa. Tulokset olivat hyvin samanlaisia kuin alkoholin kieltolain suhteen. Siellä esitetyt argumentit puolsivat silloin mielestäni sääntelyä.

Ensimmäinen viesti, jonka koskaan lähetin Maria Ohisalolle Facebookissa, oli kysymys siitä, että aikooko Vihreät nuoret tukea kannabiksen dekriminalisointi-aloitetta vuonna 2014. Olin nähnyt kohdan “kansalaisaloitteet” Vihreiden nuorten hallituksen kokouksen esityslistassa. Maria oli sillon nuorten puheenjohtaja.

Muutin saman vuoden syksyllä Alankomaihin opiskelemaan viideksi vuodeksi. Siellä kannabista saa ostettua niille tarkoitetuista liikkeistä, joissa ei myydä esim alkoholia. Tilastoista näkee, että käyttö ja terveyshaitat eivät räjähdä käsiin. Katukuvasta näkee, että kannabiskahvilat eivät rappauta yhteiskuntaa. Alankomaiden järjestelmä on kuitenkin lähempänä dekriminalisaatiota. Kannabista on laillista myydä, mutta ei tuottaa, joten rikolliset saavat kaikki tulot tuotannosta, jota ei säännellä mitenkään. Tätä onneksi yritetään nyt korjata pikkuhiljaa. Siellä on mm. Vihreiden sisarpuolueet ahkerina sääntelyn edistäjinä.

Muutin takaisin Suomeen jouluna 2018. Hain 2019 Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi Brigita Krasniqia vastaan. En halunnut silloin puhua kannabiksesta, koska en halunnut että minut leimataan henkilöksi joka vain ja ainoastaan haluaa edistää tätä yhtä asiaa. Tiedän kyllä, minkälainen stigma tämän asian ympärillä leijuu. Yhdessä pj-paneelissa Tampereella minulta kysyttiin kysymys, että mikä olisi joku uusi asia, josta Vihreiden nuorten pitäisi puhua. En keksinyt juuri siinä hetkessä mitään muuta kuin kannabiksen sääntely, joten puhuin siitä. Tampereen Arthouse Cafesta tämä alkoi. Onneksi Vihreät nuoret kannatti silloin jo mm. kannabiksen sääntelyä. Paras järjestö, aina edellä ja tämän takia uskalsinkin asiasta puhua.

Kannabiksen sääntelyn tarpeesta puhuminen ei ollut niin pelottavaa ja twiittasinkin siitä jotain. Sitten aloin saamaan viestejä ihmisiltä, jotka olivat kärsineet kieltolaista eri tavoin. Oli työ- tai opiskelupaikan menetystä, rikollisiksi pakotettujen lääkekäyttäjien vainoa ja kaikenlaisia muita kieltolain aiheuttamia ongelmia. Sain viestejä poliiseilta, että heidät on hiljennetty tässä asiassa. Poliitikot eivät uskalla puhua tästä asiasta, joten nämä ihmiset kiittivät minua rohkeudesta.

Kyllä siinä pieni vastuun tunne heräsi. En edes enää pelännyt, mikä oli etuoikeus (ja etuoikeuksien ansiota).

Rohkeus on sitä, että tekee asioita vaikka pelkää. Se on paljon vaikeampaa.

Se alkoi olla entistä selvempää minulle, että kannabiksen kieltolaki aiheuttaa Suomessa täysin samanlaisia ongelmia kuin Pohjois-Amerikassa, mutta vähän pienemmällä skaalalla. Sääntelyllä nämä asiat voitaisiin korjata.

Koitin tehdä tästä koko Vihreän liiton linjan ensimmäisen kerran vuonna 2020. Sain avukseni Vihreät nuoret, jonka puheenjohtajat Brigita Krasniqi ja Amanda Pasanen jopa kirjoittivat lopullisen aloitteen, sekä Markus Draken johtamat ulkosuomalaiset Brysselin Vihreät. Olin hävinnyt puheenjohtajavaalissa Brigitalle todella opettavaisessa kampanjassa. Hän sanoi minulle voitonpuheessaan, että edistäisi kannabiksen laillistamista. Otin lupauksena. Aiemmin Brigita oli suhtautunut sääntelyyn suurella varauksella. Amanda oli tosi messissä sääntelyn edistämisessä ja neuvotteli asiasta kuulemma hyvin puoluehallituksessa.

Päädyimme 2020 puoluekokouksessa puoluehallituksen kanssa kompromissiin, että emme kannata vielä sääntelyä, vaan kattavaa selvitystä sääntelyn vaikutuksista. Tämä vaikutti silloin tarpeeksi hyvältä kannalta tulevaa dekriminalisaatio-keskustelua eikä tarvinnut sekoittaa pakkaa liikaa ennen kuntavaaleja. Kompromissi meni yksimielisesti läpi puoluekokouksessa. Näitä aloitteita oli siis kaksi, peräkkäisinä vuosina.

Mediassa reviteltiin vähän tämän ensimmäisen aloitteen takia, mutta ei paljon.

Olin 2020 mukana tekemässä Vihreiden nuorten asevelvollisuusmallia. Siitä tuli mielestäni tosi hyvä, joten ajattelin, että olisi siistiä olla työryhmä, joka loisi kannabiksen sääntelymallin Vihreille nuorille. Tein kymmenen puoluekaverin kanssa aloitteen asiasta. Hain samalla toista kertaa Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi. Hävisin taas eikä Vihreiden nuorten liittokokous halunnut perustaa aloitetyöryhmääkään. Aina ei voi voittaa.

Silloin vuoden 2020 syksynä päätin, että nojaan vastedes omaan nimeeni ja asiantuntijuuteeni. Kirjoittaisin Suomen ensimmäisen kannabiksen sääntelymallin ja julkaisisin sen 20.4.2021, joka olisi kätevästi myös kaksi päivää kuntavaalien jälkeen. Pystyisin siis pitämään kuntavaaleihin vähän sopimattoman teeman pois kampanjastani. Vaalit kuitenkin siirtyivät, julkaisin mallin kuitenkin ja kannabiksen laillistaminen osoittautui todella suosituksi aiheeksi kuntavaalikeskusteluissakin. Aloitin keväällä myös oman podcastin, jonka ensimmäisessä jaksossa puhuin Vihreiden uuden varapuheenjohtajan kansanedustaja Atte Harjanteen kanssa kannabiksesta (ja ydinvoimasta). Asia eteni. Availin silmiä.

Seurasin eduskunnan lakivaliokunnan keskustelua kannabiksesta talvella 2020 ja Vihreiden Saara Hyrkkö kysyi jotain liittyen siihen, että miten kannabiksen tuotantoa ja myyntiä voitaisiin säännellä, jos lakialoite tulisi voimaan. Oli hyvin selkeää, että dekriminalisaatiolla ei siihen kyettäisi. Asiantuntijat puolsivat kaikkien laittomien päihteiden dekriminalisaatiota, eli käyttörikosten poistoa. Sääntelystä ei puhuttu ollenkaan, koska sitä ei ehdotettu aloitteessa. Yhteiskunnassa säädellään kuitenkin kaikkea lasten vaipoista konjakkiin. Vihreät tarvitsivat mielestäni retoriseen arsenaaliin ideat sääntelystä.

Tällä kertaa puoluekokousaloite menisi läpi. Hankittiin tunnettuja puolueen toimijoita aloitteen tukijoiksi. Aloite oli lyhyt, vain kappaleen pituinen. Perustelut olisivat kuitenkin niin kattavat, että puoluehallitus ei millään pystynyt argumentoimaan niitä vastaan. Jokainen vasta-argumentti pyrittiin kumoamaan etukäteen. Lopulta puoluehallitus ei edes yrittänyt argumentoida aloitteen argumentteja vastaan, mutta esitti kuitenkin käytännössä aloitteen hylkäämistä. Tämä oli oikeastaan aika iso pettymys. Odotin enemmän. Yksi argumentti, jonka puoluehallitus esitti, oli että aikaisemman vuoden puoluekokouksen kompromissin jälkeen ei ollut tullut paljon uutta tietoa maailmalta. Aikaisempi kompromissi, joka tehtiin vain poliittisista syistä, ei ollut hyvä peruste tämänkin hylkäämiselle.

Milo Toivonen laittoi minulle huhtikuussa viestiä, ennen kuin ehdin mitään toista aloitetta edes aloittaa. Pistimme yhdessä pystyyn työryhmän ja monet tarjoutuivat auttamaan. Pyydettiin myös heitä mukaan, jotka eivät asiaa kannattaneet. Kirjoitimme lopulta ison osan aloitteesta Milon kanssa ja hoidimme kaiken viestinnän kahdestaan. Moni muukin auttoi. Erityismaininnat Riia Järvenpäälle, joka stilisoi ja toi aloitteeseen paljon hyviä lähdeviitteitä ja Ville Savonlahdelle, joka mm. keksi “historian oikealla puolella” -nimen aloitteelle.

Puoluekokouksessa olin mukana aloitetyöryhmässä, joka esitti aloitetta hyväksyttäväksi puoluehallituksen esitystä vastaan. Työryhmä oli riittävän yksimielinen, ettei työryhmä esittänyt sitä edes äänestettäväksi. Puoluekokousedustajat kuitenkin pyytivät sen äänestettäväksi silti. Puoluekokouksessa aloite meni läpi todella täpärästi. Äänestystulos oli 183 puolesta, 181 vastaan ja 7 tyhjää. Yhden äänen muutos olisi voinut johtaa tasatulokseen, jolloin arpa olisi ratkaissut. Siinä vasta olisikin ollut historiallinen call-back.

Sain viestin yhdeltä puoluekaverilta äänestyksen jälkeen. Hän kertoi, että oli aluksi äänestämässä aloitetta vastaan. Hän pohti kuitenkin äänestyspäätöksiään läpi vielä kerran juuri ennen niiden lähettämistä ja muisteli miten perusteellisesti aloite oli tehty ja kuinka paljon kannatusta sillä oli. Hän muutti äänestyspäätöksensa: JAA. “Onneksi vaihdoin”, hän sanoi viestissään minulle. Tämä(kin) oli ratkaiseva ääni. Kaikella sillä meidän suurella työllä tämän eteen oli väliä.

On se puoluedemokratia välillä dramaattista.

Tämä on tärkeä askel kieltolain kumoamisessa Suomessa ja sitä kautta erilaisten haittojen vähentämisessä.

Tämä on oikeudenmukaisuuden projekti, joka jatkuu.

Aloitteen aiheuttama julkinen keskustelu on ollut tärkeää. Olemme antaneet mahdollisuuden todella monelle ihmiselle ilmaista näkökantansa tähän asiaan. Tämä puoluekokouksen päätös räjäytti median. Kokoomuslaisia, vassareita, Mikael Gabriel, aktivisteja ja monia muita oli kiittämässä ja onnittelemassa Vihreitä. Vihreät sai uusia jäseniä ja äänestäjiä. Muiden puolueiden konservatiivit argumentoivat kieltolain puolesta todella heikoin perustein.

Vihreät on taas aito vaihtoehtopuolue todella monelle ihmiselle.

Päinvastaista liikehdintää tapahtui myös. Vihreistä löytyy kuitenkin paljon sääntelyn vastustusta. Dekriminalisaatiota ei onneksi oikein vastusteta. Tämäkin oli radikaalia, ja on edelleen monelle konservatiiville, kun tämä kanta nousi puolueessa vuonna 2003. Uskon, että puolueemme sisäinen myrsky kannabiksen sääntelyn ympärillä laantuu, kun syyt sen tarpeelle ymmärretään laajemmin. Twitterissä tämä on ollut ainakin suosittu idea.

Riskeeraan nyt sen, että kuulostan ylimieliseltä ja sanon, että en ole kuullut vielä yhtäkään hyvää argumenttia kieltolain puolesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ihmisillä olisi asiantuntemusta aiheesta tai aitoja huolia. Kuitenkin päihdehaittoja ja kieltolain haitallisuutta voi tieteellisesti tutkia ja mitata. Se on sitten jokaisen itse harkittavissa mitkä argumentit ja tulokset painavat periaatteen vaakakupissa. Pyydän edelleen ihmisiä esittämään minulle vasta-argumentteja, jotka kumoaisivat aloitteen argumentteja. Olen valmis jatkamaan tätä keskustelua ihan kenen kanssa vaan.

Lopuksi

Kiitos puoluekokoukselle, joka teki historiaa. Erityiskiitos niille 183 rohkealle puoluekokousedustajalle, jotka äänestivät linjauksen puolesta. Myös vastaan äänestäneet antoivat tuloksella mielipiteensä kuulua, ja se on aivan oikein. Ei tässä puolueessa kuulu vähempään tyytyäkään.

Tässä on Vihreiden puoluekokouksen linjaus:

“Puoluekokous kannattaa, että kannabiksen kieltolaki kumotaan ja kannabiksen käyttö, hallussapito, valmistus ja myynti sallitaan. Samalla kannabikselle toimeenpannaan kattava nykyisiin sallittuihin päihteisiin rinnastuva sääntely, mukaan lukien myynnin ja valmistuksen sääntely ja verollepano. Puoluekokous kannattaa myös, että kannabiksen käytöstä aiheutuneet rekisterimerkinnät poistetaan.”







Lue myös

Brigita Krasniqi - Kannabiksen laillistaminen on vastuullista politiikkaa.

Osmo Soininvaara - Kannabismonopoli pois ammattirikollisilta

Previous
Previous

Rikotaan Helsingin valtuuston kielimuuri